RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Keskustan ja perussuomalaisten valtuustoaloite välipalan käyttöönottamisesta lukiossa
KHALL 24.02.2022 § 39
Selostus Keskustan ja perussuomalaisten valtuustoryhmät jättivät 15.2.2022 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Sulkavan lukiossa on pitkiä koulupäiviä. Esitämme välipalamahdollisuuden palauttamista myös lukiolaisille, koska koulupäivistä matkoineen voi tulla todella pitkiä. Välipala voi olla myös maksullinen. Pääasia on, että sellainen vaihtoehto järjestettäisiin."
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkovalmistelusta.
Päätös Kunnanhallitus päättää lähettää asian jatkokäsiteltäväksi.
KHALL 09.05.2022 § 105
30/00.01.01/2022
Selostus Koulun välipalamahdollisuus on otettu käyttöön.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuunkäsitellyksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Jani Sairanen poistui klo 16.33 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |