RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
SDP:n valtuustoaloite urheilukentän peruskorjauksen tasosta
KHALL 30.11.2021 § 278
Selostus SDP:n valtuustoryhmä jätti 15.11.2021 seuraavan valtuustoaloitteen:
" Peruskorjauksen lähtökohta tulee olla nykyisen kentän kunnostus eikä uuden kentän rakentaminen. Kunnostuksen kohteena tulee olla:
- nykyisten pintojen kunnostus
- reuna-alueiden kunnostus
- sosiaalitilojen rakentaminen vv-liittymineen
- lumetuslaitteiston uusiminen
Ennen uutta suunnittelutyötä olisi syytä kartoittaa kentän käyttäjät ja määrät lajeittain kesä-/talvikausilta. Tämän pohjalta määritellään sitten painopisteet kunnostukselle."
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jatkovalmistelusta.
Valtuustoaloite lähetetään kiinteistöpäällikölle valmisteltavaksi
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 11.00 - 11.12.
KHALL 09.05.2022 § 102
33/00.01.01/2021
Selostus Valtuustoaloite on huomioitu urheilukentän perusparannuksen hankesuunnitelmassa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että aloite todetaan loppuunkäsitellyksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |