RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 97
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
KD:n valtuustoaloite/Palveluita matkailijoille ja kuntalaisille
KHALL 09.05.2022 § 97
33/00.01.01/2021
Selostus KD / Veli-Pekka Alusniemi jätti 10.5.2021 kunnanvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:
"Korona-aika on muuttanut ihmisten liikkumista mm. matka-autoilu on lisääntynyt merkittävästi ja niillä matkaillaan ympäri vuoden tutustuen pienempiinkin paikkakuntiin ja erityisesti niiden tarjoamiin luontomatkailukohteisiin.
Sulkavan kunta saisi pienellä panostuksella lisättyä mm. kyseisen matkailijaryhmän palveluita, esimerkiksi vaikuttamalla Sulkavan Suursoutujen merkittävänä taloudellisena tukijana Soutustadionin alueen hyödyntämiseksi lyhytaikaiseen matkailuauto pysäköintiin, vesitäydennykseen, sähköliittymän tarjoamiseen korvausta vastaan, mahdollistamalla harmaa ja WC- vesille tyhjennyspaikka, mikä palvelisi myös oman kunnan matka-autoilijoita, kyseinen paikka voisi sijaita myös jätevesipuhdistamon luona.
Soutustadionin ranta-alueelle, vaikka kunnan maalle pumppaamon kohdalle, toteutettaisiin yksinkertainen grillipaikka tai laavu mikä palvelisi myös muita matkailijoita, soutuvieraita ja kuntalaisia, kyseinen paikka olisi helposti muokattavissa esteettömäksi.
Pääosa kunnan keskustaajamasta ja asukkaista sijoittuu virastotalon puoleiselle rannalle, mutta kyseisellä puolella ei ole rannan tuntumassa minkäänlaista grillipaikkaa, mikä palvelisi ikäihmisiä, liikuntarajoitteisia ja esimerkiksi päiväkodin lapsiryhmiä.
Lisäksi automatkailijoitten, maisemillaan kehuja saanut Vekaran sillan veneenlaskupaikan alue muodostuisi viihtyisäksi pysähtymispaikaksi pienellä pintamaiden tasauksella ja tulipaikalla, palvellen myös muita matkailijaryhmiä sekä kuntalaisia, mikä on muokattavissa myös esteettömäksi pienellä työllä."
Kunnanjohtajan päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää jatkovalmistelusta.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti siirtää asian jatkovalmisteluun kunnan johtotiimille.
__________________
Selostus Sulkavan kunnassa sijaitseva Soutustadion on Sulkavaseura Ry:n omistuksessa. Aloitteessa mainittuja Soutustadionille kohdistuvia kehitysideoita viedään tiedoksi Sulkavaseuralle.
Sulkavan satamassa on olemassa oleva septilaitteisto veneiden tyhjennystä varten. Tämän nykyisen laitteiston muuttaminen myös asuntoautoille sopivaksi selvitetään.
Vekaran alueen kehittämistyö aloitetaan kaavoituksen valmistuttua kesällä 2022.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen
Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Muutettu päätösehdotus:
Asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |