RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 70
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston 15.2.2022 kokousten päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus
KHALL 11.04.2022 § 70
107/00.01.02/2021
Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 56 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee jättää kunnanvaltuuston päätös täytäntöön panematta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Tällöin asia on viipymättä saatettava uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Valtuusto on kokouksessaan 15.2.2022 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 3 Hallintosääntö 1.3.2022 alkaen
§ 4 Hankintaohje
§ 5 Tulosalueiden talouden ylitykset ja alitukset talousarviovuonna 2021
§ 6 Tuloslaskelma ajalta 1.1.-31.12.2021 ja ylimääräiset poistot vuodelle 2021
§ 7 Hyvinvointialueelle siirtyvä omaisuus, sopimukset ja vastuut, käytössä olevat toimitilat
Tarvittaessa kunnanvaltuuston päätöksiä esitellään kunnanhallituksen kokouksessa.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |