RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2022/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Päätösvaltaisuus
KHALL 04.03.2022 § 44
toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.
Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun saapuvilla on vähintään puolet sen jäsenistä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |