RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.02.2022/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pöytäkirjantarkastus
KHALL 08.02.2022 § 15
Selostus Sulkavan kunnan hallintosäännön 164 § määrää, että sihteeri laatii pöytäkirjan puheenjohtajan hyväksymässä muodossa. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä pöytäkirjantarkastusta seuraavana perjantaina kunnanviraston aukioloaikana. Mikäli ko. päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, pöytäkirja pidetään nähtävänä seuraavana työpäivänä.
Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jani Sairanen ja Taina Huiskonen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |