RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Talousarvion 2022 talousarvion käyttösuunnitelma / keskushallinto ja rakennus- ja ympäristötoimi
KHALL 17.01.2022 § 4
162/02.02.00/2021
Selostus: Kunnan hallintosäännön 22 §:n "Talousarvion täytäntöönpano" mukaisesti valtuusto hyväksyy talousarviossa tehtäväalueelle tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Kunnanhallitus, lautakunta ja johtokunta hyväksyy talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Nämä toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille, jotka voivat vastaavasti antaa alaiselleen viranhaltijalle oikeuden päättää tulosyksikön eli seuraavan tason käyttösuunnitelmasta. Käyttösuunnitelmalla tarkoitetaan käyttötalousosan jakamista osatehtäville osatavoitteiksi, osamäärärahoiksi ja osatuloarvioiksi.
Esityslistan liitteenä talousarvion valmistelussa lähtökohtana olleet valtuuston, kunnanhallituksen, yleis- ja taloushallinnon ja rakennus- ja ympäristötoimen tulosalueiden alaisten kustannuspaikkojen tuloarviot ja määräraha-arviot
Liite Käyttösuunnitelma 2022
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy valtuuston, kunnanhallituksen, yleis- ja taloushallinon ja rakennus- ja ympäristötoimen tulosalueiden talousarvion käyttösuunnitelman vuodelle 2022.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |