RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2022/Pykälä 251
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Seurakunnan maa-alueiden osto
KHALL 09.12.2022 § 251
163/10.03.02.02/2022
Selostus Sulkavan kunta on käynyt alustavia neuvotteluita Sulkavan seurakunnan kanssa seurakunnan omistamien maa-alueiden ostosta. Ostettavia maa-alueita ovat tiealueet ja tiealueiden vierukset, jotka ovat jääneet seurakunnan omistukseen aikanaan tehtyjen maakauppojen lohkomisissa.
Maa-alueiden osto on perusteltua, sillä alueille on rakennettu kunnan omistamaa infrastruktuuria ja alueiden hoitovastuu on kunnalla. Seurakunta on pyytänyt ostettavista maa-alueista kiinteistön arviokirjan, jonka on laatinut Järvi-Suomen Metsätilat Oy.
Ostotarjoukseen esitettävät maa-alueet on esitetty liitteessä ja listattu alle, hinnat on otettu kiinteistön arviokirjasta:
Alinanniemi 364 €
Kauppatie 591 €
Urheilukentäntie 2 664 €
Pistotie 1 020 €
Uitonrinteentien vierus 240 €
Paavontie 1 974 €
Tannilantie 2 719 €
Tiiterontie 7 509 €
438 risteys pohjoinen 16 800 €
Yhteensä ostotarjous 34 904 €
Ostotarjoukseen ei esitetä kiinteistön arviokirjassa esitettyjä alueita:
Urheilukenttä 133 550 €
438 risteys etelä 61 500 €
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää osakkeiden, osuuksien ja kiinteän omaisuuden myymisestä, ostamisesta ja vaihtamisesta noudattaen niitä ohjeita ja määräyksiä, joita valtuusto on talousarviossa tai muutoin mahdollisesti antanut, ellei tässä hallintosäännössä toisin määrätä. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
Sulkavan kunnanvaltuuston hyväksymässä talousarvion investointisuunnitelmassa vuodelle 2022 on varattu 100 000 euroa maa-alueiden hankintaan.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää seurakunnalle ostotarjouksena karttaliitteiden mukaiset maa-alueet alla esitetyillä hinnoilla:
Sillanvierus 1 023 €
Alinanniemi 364 €
Kauppatie 591 €
Urheilukentäntie 2 664 €
Pistotie 1 020 €
Uitonrinteentien vierus 240 €
Paavontie 1 974 €
Tannilantie 2 719 €
Tiiterontie 7 509 €
438 risteys pohjoinen 16800 € Yhteensä ostotarjous 34 904 €
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen oli paikalla tämän pykälän käsittelyssä klo 16.29 - 16.33.
Aku Mikkonen oli yhteisöjäävinä tässä pykälässä klo 16.29 - 16.35.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |