RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhteistyötoimikunta
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2027
KHALL 21.11.2022 § 217
Selostus Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Talousarvion valmistelutilanne ja investointisuunnitelman luonnos esitellään kokouksessa.
Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen, kunnanjohtaja Juho Järvenpää, hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee talousarviovalmistelun tilanteen tiedoksi.
Päätös Vesa Ahonen esitti Lohilahden koulun investoinniksi vaihtoehto 2 = VE2. Henna Pylkkänen kannatti esitystä.
Lohilahden koulun investointien osalta suoritettiin kättennostoäänestys, jossa JAA esitys on vaihtoehto 1 = VE1 ja EI esitys on Vesa Ahosen esitys vaihtoehto 2 = VE2.
JAA esitystä kannatti: Taina Huiskonen, Aku Mikkonen, Kukka-Maaria Kärki ja Kaisa Ralli.
EI esitystä kannatti: Vesa Ahonen ja Henna Pylkkänen.
Äänin 4 - 2 kunnanhallituksen esitykseksi tuli Lohilahden koulun investointi vaihtoehto 1 = VE1.
Sulkavan Palvelut Oy:n hallituksen jäsenet Aku Mikkonen, Pertti Paunonen sekä hallituksen varajäsen Kukka-Maaria Kärki eivät osallistuneet tietoliikenneverkoston käsittelyyn yhteisöjääveinä klo 13.34 - 13.40.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Henna Pylkkänen oli pöytäkirjantarkastajana tässä pykälässä Aku Mikkosen tilalla.
KHALL 02.12.2022 § 228
Selostus Esityslistan liitteenä on kunnanjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmavuosille 2024-2027. Talousarvioesitys on 39 548 euroa ylijäämäinen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee kunnanjohtajan talousarvioesityksen tiedoksi ja jatkaa asian käsittelyä kokouksessa 9.12.2022
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Yhtenäiskoulun ja lukion rehtori Marttiina Sihvola oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 10.04 - 10.50.
Kiinteistöpäällikkö Antti Hulkkonen oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 10.55 - 12.10.
Kokoustauko klo 11.42 - 11.50.
Kukka-Maaria Kärki poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 11.48.
Mirja Anunti-Virta poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 12.22.
YHTTOIM 08.12.2022 § 23
103/02.02.00/2022
Selostus Kokouksessa esitellään vuoden 2023 talousarvio.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee vuoden 2023 talousarvion tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |