RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 207
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnan jäsenyys SavonLuotsi Leader ry:ssä ja edustajan nimeäminen
KHALL 07.11.2022 § 207
125/00.04.01/2022
Selostus Vuoden 2023 alussa uudeksi maaseudun kehittämisryhmäksi yhdistyvien Rajupusu Leader ry:n ja Piällysmies ry:n yhteinen nimi on nyt SavonLuotsi Leader ry. Uusi nimi näkyy jo käytössä, vaikka virallinen yhdistyminen toteutuu vuoden 2023 alussa.
Yhdistyslain mukaan, yhdistyksen jäseneksi tulee hakeutua. Näin ollen myös alueen kuntien, vaikkakin ovat jo sitoutuneet alueen Leader-toimintaan muun muassa kuntarahasitoumuksin, tulee lähettää
jäsenhakemus SavonLuotsi Leader ry:lle.
Yhdistyksen jäsenenä on mahdollisuus vaikuttaa mm. tulevan hallituksen kokoonpanoon, toimintasuunnitelmaan ja tiedottamiseen. Jäseneksi voi liittyä yksityishenkilö tai yhdistys, yritys ym. organisaatiot. Leader-ryhmän hallitus päättää uusien jäsenten hyväksymisestä yhdistyksen jäseniksi. SavonLuotsi Leader ry:n hallitus valitaan syyskokouksessa 24.11.2022.
Yhdistyksen sääntöjen mukaan:
Varsinaisilta ja kannattajajäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruuden päättää yhdistyksen hallitus. Jäsenmaksut määräytyvät kuntajäsenen osalta kunnan edellisen vuoden vahvistetun asukasluvun mukaan ja Savonlinnan kaupungin osalta edellisen vuoden vahvistetun tilastollisen luokittelun mukaisen maaseutualueen väestömäärän mukaan.
Kuntien jäsenmaksu on ollut 0,25 €/asukas/vuosi. Mikäli jäsenmaksu pysyy ennallaan, vuosittaisen jäsenmaksun suuruus vuoden 2020 asukaslukutilanteen mukaan olisi seuraavanlainen:
Kunnan nimi | Asukasmäärä 31.12.2020 | € / 2021 |
|
|
|
Joroinen | 4732 | 1183 |
Juva | 6069 | 1517 |
Rantasalmi | 3384 | 846 |
Sulkava | 2462 | 616 |
Enonkoski | 1343 | 336 |
Savonlinnan maaseutualueet | 12135 | 3034 |
YHTEENSÄ | 30 125 | 7531 |
Jäsenhakemus pyydetään lähettämään sähköpostilla viimeistään 9.11.2022 osoitteeseen anne.vanttinen@savonlinna.fi.
Sulkavan kuntaa pyydetään valitsemaan / nimeämään SavonLuotsi Leader ry:n hallitukseen varsinaisen jäsenen sekä hänelle henkilökohtaisen varajäsenen 2-vuotiskaudelle 2023-2024.
Liite Pyyntö hallituksen edustajan nimeämiseen
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Sulkavan kunta hakee SavonLuotsi Leader ry:n jäseneksi 1.1.2023 lukien. Kunnanhallitus nimeää hallituksen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus nimesi hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi Kukka-Maaria Kärjen ja varajäseneksi Eetu Nissisen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |