RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 203
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kotikuntastipendi v. 2022
KHALL 07.11.2022 § 203
62/00.01.01/2021
Selostus Kunnan v. 2022 talousarvion käyttösuunnitelma pitää sisällään määrärahan kotikuntastipendiin opiskelijoille (300 €).
Vuoden 2022 kotikuntastipendin myöntämisen edellytyksiksi on valmisteltu seuraavaa:
Kotikuntastipendi myönnetään sulkavalaisille, jotka opiskelevat yliopistoissa, korkeakouluissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammattikouluissa tai niitä vastaavassa oppilaitoksissa.
Opiskelun on oltava päätoimista. Päätoimiseksi ei katsota opiskelua jos opinnot suoritetaan etä- tai monimuoto-opiskeluna siten, että säännöllistä kontaktiohjausta tai opetusta on vähemmän kuin yhdenjaksoinen viikko kalenterikuukaudessa.
Stipendin saaminen edellyttää, että hakija on todistettavasti viimeistään joulukuun viimeisestä päivästä 2022 alkaen kirjoilla Sulkavan kunnassa ja vuoden 2022 lopussa on alle 30-vuotias. Kunta tarkistaa suoraan väestörekisteristä tiedon hakijan kotipaikkakunnasta.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä stipendien jakamisperusteet asiaselostuksen mukaisesti ja että stipendit myöntää hallintojohtaja.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |