RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 201
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanvaltuuston 20.9.2022 kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpanokelpoisuus
KHALL 07.11.2022 § 201
107/00.01.02/2021
Selostus Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnanvaltuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 56 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee jättää kunnanvaltuuston päätös täytäntöön panematta, mikäli kunnanhallitus katsoo, että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Tällöin asia on viipymättä saatettava uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Valtuusto on kokouksessaan 20.9.2022 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 43 Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen vastuukuntamallilla 1.1.2023 alkaen
§ 44Talouden ja investointien välivuosiraportti 2022
Tarvittaessa kunnanvaltuuston päätöksiä esitellään kunnanhallituksen kokouksessa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa kunnanvaltuuston päätökset laillisiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |