RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2021/Pykälä 234
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Rogaining-partiosuunnistuksen SM-kilpailut 2022 Sulkavalla
KHALL 13.10.2021 § 234
128/12.04.00/2021
Selostus Urheiluseura Northern Adventure Team on ottanut yhteyttä Sulkavan kuntaan, ja ehdottanut yhteistyösopimusta partiosuunnistuksen (rogaining) SM-kilpailun järjestämiseksi Sulkavalla kesällä 2022.
Rogaining on partiosuunnistusta, jossa 2-5 hengen partio liikkuu luonnossa kartan avulla jalkaisin (kävellen/juosten) tai maastopyörällä suunnistaen keräten mahdollisimman paljon pisteitä annetun kilpailuajan puitteissa itse tehdyllä reittisuunnitelmalla. Itse suunniteltu reitti tarkoittaa, että lähdön jälkeen jokaisella joukkueella on täysin oma reitti, eikä tästä syystä luontoon synny polkuja suunnistajien jäljiltä. Suomenmestaruuskilpailussa kilpaillaan virallisesti 24 tunnin jalkaisin kuljettavassa ja kahdeksan tunnin pyöräsarjassa. Lisäksi Sulkava SM-rogainingissa kehitetään uusia sarjoja mm. neljän tunnin jalka- ja pyöräsarjaan. Rastipisteet rogainingissa sijoitetaan selkeästi helpompiin pisteisiin kuin perinteisessä suunnistuksessa. Rastit sijaitsevat mm. polkujen ja metsäautoteiden risteyksissä tai vastaavissa helposti löydettävissä pisteissä.
Erityisen tärkeää Sulkavan kilpailun toteuttamisessa on hyvä yhteistyö paikallisten maanomistajien kanssa. Northern Adventure Team järjestää Kaartilankosken kylätalolla tiedotustilaisuuden maanomistajille ja tapahtumasta kiinnostuneille. Lisäksi maanomistajia tiedotetaan kirjeitse. Tarkoituksena on myös kartoittaa maanomistajilta tietoja erityisen upeista maaston kohteista, joissa kilpailijoiden tulisi ehdottomasti käydä tai vastaavasti alueita, joissa maanomistaja ei toivo liikkuttavan kilpailun aikana ollenkaan.
Yhteistyötarjouksen hinta Sulkavan kunnalle on 4000 €. Vastineena tälle Northern Adventure Team tarjoaa: laajan tiedotuksellisen näkyvyyden Outdoor-genressä (rogaining, suunnistus, MTB, polkujuoksu, seikkailu-urheilu, melonta) eri kanavissa, kilpailulle oman instagramtilin @SulkavaOutdoor ja kilpailutunnisteen #SulkavaRogainingSM, ammattilaisen ottamaa kuvamateriaalia tapahtumasta vapaaseen käyttöön, noin 10 minuutin mittaisen videokoosteen tapahtumasta vapaaseen käyttöön sekä mahdollisuuden neuvotella pitkäjänteisestä yhteistyöstä erilaisten seikkailu-urheiluteemaisten tapahtumien kanssa.
Oheismateriaali1 Tietoja kilpailusta
Oheismateriaali2 Kirje Sulkavan kunnalle
Valmistelija Kehittämispäällikkö Oili Tikka, oili.tikka@sulkava.fi, 044 417 5212
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Sulkavan kunta hyväksyy yhteistyötarjouksen ehdollisena siten, että hinta on 2500 euroa. Tämä on linjassa kunnan aikaisempien vastaavien yhteistyösopimusten kanssa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Päätöksen täytäntöönpano edellyttää, että SM-kisat järjestetään ja järjestäjä on rekisteröitynyt yhdistys.
Kaisa Ralli oli yhteisöjäävinä tämän pykälän käsittelyn aikana klo 9.38 - 9.49.
Vesa Ahonen oli puheenjohtajana tässä pykälässä klo 9.32 - 9.49.
Taina Huiskonen oli tässä pykälässä pöytäkirjantarkastajana Vesa Ahosen
tilalla.
Kehittämispäällikkö Oili Tikka oli paikalla tämän pykälän käsittelyn aikana klo 9.32 - 9.47.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |