RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 252
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yhtenäiskoulun täyttölupa-anomus kahdelle henkilökohtaiselle avustajalle
KHALL 08.11.2021 § 252
158/00.02.01/2021
Selostus Hallintosäännön 49 § mukaan kunkin yksikön henkilöstövalinnoista vastaava huolehtii siitä, että viran- ja työsuhteen täyttöön anotaan täyttölupa kunnanhallitukselta hyvissä ajoin. Täyttölupaa tulee hakea silloin, kun on kyse viran tai työsuhteen täyttämisestä tai sijaisen valinnasta yli 12 kuukaudeksi tai mikäli viran ja työsuhteen täyttö muutoin aiheuttaa tilanteen, jolla on merkittävää taloudellista vaikutusta kuten määrärahan riittävyyden vaarantuminen.
Yhtenäiskouluun haetaan täyttölupaa kahdelle henkilökohtaiselle avustajalle. Täyttölupaa haetaan lukuvuosille 2021-2023 ja työaika on koulun työaika.
Valmistelija Yhtenäiskoulun ja lukion rehtori, puh. 044 - 417 5370
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy täyttöluvat kahdelle henkilökohtaiselle avustajalle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Vs. rehtori Marttiina Sihvola oli paikalla klo 13.06 - 13.30.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |