RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2021/Pykälä 245
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunniamerkkitoimikunta
KHALL 21.10.2021 § 245
133/00.00.01/2021
Selostus Kuntalain 17 §:n 5 momentin mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten. Toimikunnan toimikausi voi olla enintään sen asettaneen toimielimen toimikauden pituinen.
Tasa-arvolain 4 §:n 2 momentin mukaan kunnallisessa toimielimessä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia ja varajäseniä.
Kunniamerkkitoimikunnalla on oikeus kunnan puolesta esittää ja myöntää kunnia- ja ansiomerkkejä, arvonimiä tai muita merkittäviä huomionosoituksia kunnan toiminnassa ansioituneille luottamushenkilöille ja kunnan palveluksessa oleville viranhaltijoille ja työntekijöille sekä kuntalaisille.
Kunnanjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus toimikunnan kokouksissa. Sihteerinä on toiminut kehittämispäällikö. Kunniamerkkitoimikunnan toimikausi on sama kuin kunnanhallituksen toimikausi.
Valmistelija Kehittämispäällikkö Oili Tikka, oili.tikka(a)sulkava.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää kunniamerkkitoimikunnan.
Päätös Kunnanhallitus nimesi kunniamerkkitoimikuntaan kunnanvaltuuston puheenjohtajiston.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |