RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.10.2021/Pykälä 242
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Pöytäkirjantarkastus
KHALL 21.10.2021 § 242
Selostus Sulkavan kunnan hallintosäännön 164 § määrää, että sihteeri laatii pöytäkirjan puheenjohtajan hyväksymässä muodossa. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä pöytäkirjantarkastusta seuraavana perjantaina kunnanviraston aukioloaikana. Mikäli ko. päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, pöytäkirja pidetään nähtävänä seuraavana työpäivänä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Aku Mikkonen ja Taina Huiskonen.
Sirpa Nokelainen saapui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 13.03.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |