RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 218
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
3 | Pöytäkirjan ote §46 Ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtäminen Etelä-Savon hyvinvointialueelle |
![]() |
4 | Itä-Savon sairanhoitopiirin pöytäkirjan ote § 20 |
Lausunto ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämisestä Etelä-Savon hyvinvointialueelle
KHALL 04.10.2021 § 218
81/00.01.02/2021
Selostus Etelä-Savon hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin
(VATE) pyytää lausuntoa Etelä-Savon kunnilta haluavatko nämä
luovuttaa ympäristöterveydenhuollon järjestämistehtävät Etelä-Savon
hyvinvointialueelle vuoden 2023 alusta alkaen. Lausunto tulee antaa 4.10.2021 mennessä.
Nykyisin Sulkavan kunnalle ympäristöterveydenhuollon palvelut tuottaa Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri. Vuonna 2020 ympäristöterveydenhuollon kustannukset olivat Sulkavalle noin 142 000 euroa.
Luovutus hyvinvointialueelle tapahtuisi Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön oimaanpanosta säädetyn lain (616/2021) 65 § edellytysten mukaisesti, jossa säädetään säädetään mm. että
alueen kunnat osoittavat hyvinvointialueelle ympäristöterveydenhuollon tehtävien järjestämisen edellyttämän täysimääräisen rahoituksen.
Ympäristöterveydenhuolto on ympäristöperäisten terveysriskien
vähentämiseen, poistamiseen ja ehkäisemiseen tähtäävää toimintaa.
Se on osa ennaltaehkäisevää perusterveydenhuoltoa, jossa riskit
huomioon ottaen valvotaan viime kädessä ihmisen terveyteen
vaikuttavaa elinympäristöä. Ympäristöterveydenhuollon vastuulla on
myös taata omalta osaltaan huoltovarmuus ja toimintakyky akuuteissa
kriisitilanteissa ja poikkeusoloissa.
Ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvat terveydensuojelun,
elintarvikkeiden, tupakkalain ja eläinten terveyden ja hyvinvoinnin
valvonta sekä eläinlääkäripalvelut. Kunnallinen eläinlääkintähuolto
vastaa peruseläinlääkäripalveluiden ja ympärivuorokautisen
kiireellisen eläinlääkäriavun antamisesta alueellaan pysyvästi tai
väliaikaisesti oleville hyöty- ja harraste-eläimille.
Oheismateriaali Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelutoimielimen lausuntopyyntö
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää, 044 417 5202, juho.jarvenpaa@sulkava.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, että Sulkavan kunnan ympäristöterveydenhuollon järjestämisvastuu voidaan siirtää Etelä-Savon hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien, sillä edellytyksellä että tehtävien rahoituksesta on yhteisesti sovittu.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |