RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 227
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Poikkeamislupa kiinteistölle 768-417-16-5
KHALL 04.10.2021 § 227
118/10.03.00/2021
Selostus Kiinteistön 768-417-16-5 omistaja hakee poikkeamislupaa lomarakennuksen rakentamiseen. Poikkeamislupaa haetaan MRL 171 §:n nojalla MRL 72 § 1 momentin säännöksestä, jonka mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.
Kiinteistöllä on rantaviivaa noin 530 m, joka on samalla mitoittavan rantaviivan pituus. Ranta on rakentamaton, eikä siitä ole lohkottu mitään. Emätilalla (768-417-16-1) on karkean karttatarkastelun perusteella rantaviivaa noin 2,5 km, jolle on muodostettu 4 rantarakennuspaikkaa. Näin ollen kaavoituksen yhteydessä tilalle 768-417-16-5 olisi mahdollista osoittaa 2 tai jopa 3 rakennuspaikkaa. Näin ollen yhden lomarakennuspaikan luvittaminen poikkeamismenettelyllä ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, varsinkin kun aiottu rakennuspaikka sijaitsee lähellä kiinteistön rajaa. Poikkeamisluvan myöntäminen ei myöskään aiheuta haittaa naapureille eikä maanomistajien tasapuoliselle kohtelulle.
Rakennustarkastaja on käynyt tutustumassa rakennuspaikkaan. Poikkeamisluvan myöntäminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.
Naapureita on kuultu seuraavien tilojen osalta: 768-434-12-22, 768-434-14-2, 768-417-16-10, 768-417-16-9 ja768-417-16-8. Naapureilla ei ole ollut huomautettavaa.
Voimassa olevan hallintosäännön mukaan poikkeamispäätöksen tekee kunnanhallitus (§ 77 kohta 12).
Poikkeamisluvan myöntämisen ei katsota aiheuttavan haittaa kaavoitukselle tai kaavan toteuttamiselle, eikä vaikeuttavan luonnonsuojelun tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeamisluvan myöntäminen ei aiheuta haittaa naapureille eikä maanomistajien tasapuoliselle kohtelulle.
Liite Asemapiirros, sijaintikartta
Valmistelija johtava rakennustarkastaja Veikko Virtanen, 044 4175230
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää poikkeamisluvan lomarakennuksen rakentamiseksi esittelytekstissä kerrotuin perustein.
Tämä päätös myönnetään julkipanon jälkeen, päätöksen antopäivä on 8.10.2021. Päätös on voimassa yhden vuoden voimaantulopäivästä lukien, missä ajassa hankkeelle on haettava rakennuslupa.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi: hakija, ELY-keskus, rakennustarkastaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |