RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.09.2021/Pykälä 204
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Meita Oy:n osakkeiden merkintä
KHALL 13.09.2021 § 204
63/00.01.01/2021
Selostus Meita Oy:n hallitus tarjoaa Sulkavan kunnalle merkittäväksi yhtiön osakkeita 261 kpl merkintähinnalla 51 euroa / kpl. Minimerkintämääränä edellytetään 25 % (66 kpl) merkitsemistä, mikäli Sulkavan kunta ottaa käyttöönsä vähintään yhden palvelukokonaisuuden.
Meita Oy on perustettu vuonna 2018. Yhtiö on In house -yhtiö, joka tuottaa seuraavia palvelukokonaisuuksia vain omistajilleen:
1) taloushallinnon palvelut
2) henkilöstöhallinnon palvelut
3) IT- ja järjestelmäpalvelut
Omistajina ovat Mikkelin kaupunki, kaikki Etelä-Karjalan ja Pohjois Karjalan kunnat, Eksote, Siun Sote, Joensuun kaupunki, Lappeenrannan kaupunki ja Etelä-Savon maakuntaliitto.
Meita Oy toimii omistajiensa hankintalain 15 § mukaisena sidosyksikkönä, jolloin yhtiöltä tehtyyn hankintaan ei sovelleta hankintalakia. Osakkuuden myötä Sulkavan kunta voi hyödyntää kaikkia edellä mainittuja Meita Oy:n tarjoamia palveluita tai yhteishankintasopimuksia ilman kilpailutusta.
Liitteenä on Meita Oy:n osakassopimus, joka hyväksytään osakemerkinnän yhteydessä.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan kunnanhallitus päättää osakkeiden, osuuksien ja kiinteän omaisuuden myymisestä, ostamisesta ja vaihtamisesta noudattaen niitä ohjeita ja määräyksiä, joita valtuusto on talousarviossa tai muutoin mahdollisesti antanut, ellei tässä hallintosäännössä toisin määrätä. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
Valmistelija Kunnanjohtaja Juho Järvenpää, 044 417 5202, juho.jarvenpaa@sulkava.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä Meita Oy:n osakkeita 66 kpl hintaan 51 euroa / osake, yhteensä 3 366 eurolla. Kunnanhallitus hyväksyy Meita Oy:n osakassopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |