RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.08.2021/Pykälä 191
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen edustajat eri yhtiöissä
KHALL 23.08.2021 § 191
38/00.01.01/2021
Selostus: Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajat tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin, tarvittaessa kunnan edustajille annetaan ohjeita kunnan kannan ottamiseksi tärkeimpiin asioihin. Kunnanhallitus voi antaa yhtiö- ja vuosikokousedustajille ohjeita yhtiöiden hallitusten jäsenten ja tilintarkastajien valinnasta. (Sulkavan kunnan konserniohje 1.4)
- Yhtiökokousedustaja Kiinteistö Oy Pieksuunlahden yhtiökokouksiin
- Yhtiökokousedustaja Sulkavan Palvelut Oy:n yhtiökokouksiin
- Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiökokousedustaja
- Rajupusu Leader ry:n kokousedustaja
- Savonlinnan Matkailu ry:n edustaja
- Vanhustentukiyhdistys ry:n edustaja
- Lumo Oy:n yhtiökokousedustaja
Esittelijä Kunnanjohtaja Juho Järvenpää
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajat ja tarvittaessa varaedustajat.
Päätös Kunnanhallitus nimesi edustajat ja varaedustajat:
-Yhtiökokousedustaja Kiinteistö Oy Pieksuunlahden yhtiökokouksiin Eetu Nissinen, varaedustaja Taina Huiskonen. Hallituksen jäseneksi esitetään Vesa Ahonen.
-Yhtiökokousedustaja Sulkavan Palvelut Oy:n yhtiökokouksiin Eetu Nissinen, varaedustaja Vesa Ahonen.
-Suur-Savon Sähkö Oy:n yhtiökokousedustaja Kaisa Ralli, varaedustaja Sirpa Nokelainen.
-Rajupusu Leader ry:n kokousedustaja Kaisa Ralli, varaedustaja Henna Pylkkänen.
-Savonlinnan Matkailu ry:n edustaja Kukka-Maaria Kärki, varaedustaja Jani Sairanen.
-Vanhustentukiyhdistys ry:n edustaja Pertti Paunonen, varaedustaja Sirpa Nokelainen. Kunnan edustajana hallituksessa toimii Vesa Ahonen.
-Lumo Oy:n yhtiökokousedustaja Henna Pylkkänen, varaedustaja Mirja Anunti-Virta. Kunnan edustajaksi hallitukseen esitetään Taina Huiskonen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |