RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.sulkava.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Peruspalvelulautakunta
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulukuljetusopas 1.4.2023 alkaen
PPALLTK 20.02.2023 § 25
185/12.01.02/2022
Selostus Hallintosäännön 87 § peruspalvelulautakunta päättää toimeenpanossa toimialallaan noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista, ellei toisin ole säädetty tai määrätty
Koulukuljetusoppaan tarkoituksena on parantaa esioppilaiden ja peruskoululaisten kuljetus- ten turvallisuutta sekä antaa pelisääntöjä ja ohjeita kouluille, koululaiskuljetta jille, huoltajille ja oppilaille.
Oppaassa on kirjattu periaatteet, joiden mukaan oppilaille myönnetään kunnan koulukuljetus, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä sekä annetaan ohjeita kuljetusten aikaiseen käyttäytymiseen ja poikkeavien tilanteiden varalta.
Valmistelija Hallintojohtaja Mervi Palmu
Esittelijä Hallintojohtaja Mervi Palmu
Päätösehdotus Peruspalvelulautakunta hyväksyy Sulkavan kunnan koulukuljetusoppaan 1.4.2023 alkaen ja valtuuttaa hallintojohtajan tekemään siihen teknisiä korjauksia.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |